Vauvamuistot talteen kotona pyörivillä tavaroilla

 

Lapsen vauva-aikana vastaan tuli usein erilaisia jalka- ja käsi-ikuistuksia, esim. askartelumassaan tehtynä. Periaatehan toimii niin, että massasta muotoillaan haluttu tuotos, kuten tässä pyöreähkö pohja ja painetaan jälki siihen. Muotoiltuna massa lämpiää, jolloin haluttu jälki jää siihen paremmin kiinni. Uunissa painettu massa sitten ohjeen mukaan lämmitetään niin, että massa lopulta kovettuu.

Mieheni ehdotti, että jos sellaiset mekin tehtäisiin. Muistin silloin, että minulla on vielä askartelutarvikkeissa 2 massan palaa, joista juuri ja juuri saa muotoiltua pohjan pienen jalan ja pienen käden jäljelle. Olin tyytyväinen, että sain nuo viimeiset palat hyödynnettyä, kun varsinaista käyttöä niille ei oikein ollut – massa oli jäänyt joskus yli joululahja-askarteluista, kun vielä sellaisia harrastin.

Nämä massaläpyskälle ikuistetut muistot jäivät kuitenkin vähän sinne tänne pyörimään ja odottelivat ”jatkojalostusta” lapsen kaapissa. Jossakin vaiheessa sitten ajattelin, että minulla olisi niihin sopivat kehykset varastossa. Kehyksillekään ei ollut enää varsinaista virkaa – ne olivat toimineet parikymppisenä silloisen asunnon seinällä kuvakollaasina ja jääneet tämän jälkeen käyttöä vaille. Laitoin siis kehykset siististi massapalojen viereen, mutta aina kun lapsen kaappia käytiin läpi esim. pieneksi menneiden vaatteiden lahjoituksia tehdessä – ei kehyksiä tullut kuitenkaan sommiteltua loppuun asti. Koska massapalat olivat paksummat kuin tavalliset kuvat – kehykset eivät istuneetkaan ihan sellaisenaan. Jätin siis asian mietintäasteelle.

Tänään oli jälleen päivä, jolloin kävimme lapsen kaapista läpi serkkutytölle menevää tavaraa ja vaatetta ja nyt päätin ”yleisen järjestyksen pidon nimissä” ryhtyä tuumasta toimeen.

Pesin taululasit vielä kotona pyörivällä ikkunanpesuaineella (jatkossa aion pärjätä etikalla) ja kiinnitin lasin ”väärältä puolelta” kehykseen hyödyntämällä pari vuotta sitten hommaamaani kuvioitua ilmastointiteippiä. Samaisella teipillä kiinnitin massapalat taulun taustaan – tausta askarreltuine massoineen paikalleen – ja napsautin metalliset kiinnikkeet taulun takaa normaalisti kiinni. Siinäpä se! Tuunatessa sain idean, että jos kotona ei valmiiksi olisi kuvioitua ilmastointiteippiä – mutta askartelumaaleja löytyisi, voisi ihan tavallistakin ilmastointi-pakkaus- tai maalarin teippiä maalata ja hyödyntää samalla tavalla. Tässä oli tärkein saada lasi pysymään ”väärällä puolella” turvallisesti paikoillaan jolloin jouduin laittamaan teippiä hieman yli – mutta toimii kuitenkin.

Tauluissa on taustapidike, eli ne voi laittaa joko seinälle tai esim. lipaston päälle. Paikkaa täytyy vielä tuumailla…. 😉 Onhan tuo kehys vähän sähäkkä ja levoton – katsotaan mihin asettuu 🙂

(*Kuvasta on kuvanmuokkauksella poistettu lapsen nimi, ne oli siis kynällä kaiverrettu myös massan paloihin.)

https://www.bloglovin.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

+ 37 = 47