Toukokuun haaste loppuunkäytölle: 4 kpl kesävaatteita

Aloin nostalgioissani kirjoittaa aluksi ihan muusta, eli viime viikonlopun äitienpäivä- ja ennakollisesta kolmannen hääpäivän vietosta, mutta siirsin kirjoituksen arkistoon ja julkaisen siitä kotimaan matkailun puolella ehkä joskus kun on mahdollista liittää kuviakin mukaan. 😀

Toukokuun vaatteiden loppuunkäyttö-haasteen kategoriaa pyörittelin hetken – eli ensimmäistä kertaa kategoria ei ollut ihan selvillä – ainoastaan se oli, että se palvelisi kesään siirtymistä. Lopulta päätin, että vaatteiden ei tarvitse sinällään olla samaa kategoriaa esim. toppeja, vaan pelkkä ”kesävaate”-kategoria riittää. Neljän kpl:n määrät ovat toimineet aiemminkin, joten asetin luvun neljä tässäkin pohjaksi.

Intensiiviseen käyttökiertoon lähtee:

  • yhdet shortsit ja 3 kpl toppeja.

Ko. shortsit ovat olleet jonkin verran käytössä tässä talvellakin ohuempien legginssien päällä treeneissä. Ottaen huomioon niiden kunto, käyttö, ikä ja laatu ja se, että vastaavia hyviä shortseja minulla on, otan nämä tälle kesälle ja treeneihin intensiivikäyttöön loppuun kulutettavaksi. Shortsit ovat frotee-kangasta ja ne ovat vaatekaappiini päätyneet arviolta keväällä 2003 Turussa Lidlissä ruokaostoksilla. 😀 Ostin ne shortseiksi, joita voisi huoletta käyttää mökillä ja erityisesti kesällä lyhyinä yöhousuina. Myös urheilukäyttöä ajattelin, mutta tässä tarkoituksessa aloin shortseja käyttää muistaakseni vasta myöhemmin. Shortsit olivat alun perin väriltään jotain pinkin-persikan-ja korallin välimaastoa, mutta heitin ne kerran mustan värjäyksen sekaan, kun housuissa oli joku väritahra. Värjäys häivytti tahran kokonaan piiloon. Liikunta-yö-ja mökkikäytön lisäksi voin pitää shotseja myös kevyiden helmojen alla tuulisina päivinä.

Toppi 1. Alkuvuoden ”varapaitapinossa” minulla oli muutama toppi, jotka voi hyvillä mielin käyttää loppuun. Näistä yksi on arviolta 2004 ostettu perus H&M 100 % puuvillatoppi, joka on alun perin ollut valkoinen, mutta samasta syystä kuin edellä – on käynyt värjäyksen kautta. Kun mustalla värjäysvärillä värjää ison määrän kangasta, saa lopputulokseksi tummaa sinistä/tummaa harmaata. Toppi on ollut vuosien mittaan paljon käytössä erityisesti kesäisin. Nyt voin hyvinkin arvioida, että useamman vuoden intensiivinen kesäkäyttö ja siihen talvikäyttö päälle laskettuna yltää reippaasti yli 30:n käyttökerran. Olkaimet alkavat topissa rispaantua – kangas on ollut H&M topiksi suhteellisen hyvä. Viime ajat toppi on ollut urheiluvaatekorissa. En löydä topista valmistustietoja, vaikka merkinnät koostumuksesta näkyvätkin vielä selvästi värjäyksestäkin huolimatta.

Toppi 2. Tämä ribbineulostoppi on käynyt valkoisena toppina myös läpi saman värjäyksen kuin edellä. Kyseessä on ”cropattu versio”. Tämä on ollut minulla jo niin kauan, etten itsekään uskoisi – jos heitän, että vaate on ollut minulla vuodesta -96, niin osuu varmaan aika oikeaan xD. Muistan, että paita on lapsuuden hankinta Rovaniemen Seppälästä. Voisi luulla, ettei toppi mahdu päälle, mutta itseasiassa neulos on juuri sen verran antanut myöten, että se istuu hyvinkin. Pääsääntöisesti toppi on ollut treenikäytössä ja joitakin kertoja kesätoppina. Viime syksynä aloin kuitenkin mieltyä sen käyttöön alustoppina kauluspaidan ja villapaidan alla, kun syksy olikin epätavallisen lämmin. Toppi rispaantuu sivusaumasta ja sen pesulaput ovat niin haalistuneet ja rikkinäiset, että en tarkempia tietoja pääse tarkastelemaan.

Toppi 3. Tämä toppi on H&M:n postimyyntiosto keväältä 2011. Kyseessä on varmasti myös viimeinen vuosi, kun olen mitään tilannut postimyynnin kautta kyseiseltä puljulta. Verkon kautta en ole tehnyt vaateostoja muutenkaan vuoden 2013 jälkeen ja arvioisin nyt jälkeen päin, että muutenkin kevään 2011 jälkeen muutamat verkko-ostokset ovat olleet yksittäisiä ja harkitumpia ostoja. Toppi on pidempimallinen ja alaspäin levenevä. Näin ollen pystyin käyttämään sitä myös raskausaikana. Kesällä 2011 toppi oli jo intensiivisessä käytössä, sillä työskennellessäni eri kohteissa kuljetin mukanani hyvin rajallisen määrän vaatetta mukanani.

Mitä vielä tulee postimyyntitilauksiin, niin rakastin nuorempana erilaisia kesävaatteita,  erit. sellaisia ”helppoja ja surffihenkisiä”. Olin hyvinkin kesäihminen. Jos siis jotakin tilasin, niin pääosin ostot olivat aina kesäkatalogista!

Viime kesän helteissä toppi oli helppo rantatoppi -uimarantoja kun tuli kierrettyä ”bongaus-periaatteella”, eli esim. mökkimatkojen varrella pulahdin eri kohteissa ja lisäksi kiersin kaupungin tarjonnan lisäksi myös naapurikuntien tarjontaa läpi. Samaa jatkan edelleen, eikä säänkään tarvitse aina olla kohdillaan – avannossakin kun tulee joskus käytyä ja tälle keväällekin talviturkki on jäiden lähdön jälkeen tullut heitettyä. Topin pesulappu paljastaa topin olevan 95% puuvillaa ja 5 % elastaania. Kun sitä vertaa laatunsa suhteen esim. edellä esitettyyn toppi 1:seen, niin kankaan laadussa on selvä ero. Eli aiemmin H&M:ltä ostettu toppi on parempi laatuinen, kuin tämä vuonna 2011 ostettu. Topissa malli & pirtsakka 60-70-lukuhenkinen raitaväritys sai minut topin aiemmin hommaamaan. Vime keväänä sain kaverilta käytetyn vastaavan, mutta paljon parempi kuntoisen ja laatuisen topin tilalle, joten nyt voin hyvin kuluttaa tämän raidallisen pois varastoistani. Pesulapun mukaan toppi on ”Made in China”.

Edellä siis esittely intensiiviseen käyttökiertoon lähtevistä vaatteista. Täytyy tähän loppuun vielä todeta, että olen aiemmin pyrkinyt soveltamaan erilaisia taktiikkoja vaatteiden suhteen – välillä olen pakannut itselleni selkeät kesävaatteet  syksyllä varastoon -välillä olen puolestaan pyrkinyt ottamaan esim. kesätoppeja urheilukäyttöön talven sisäliikuntaan monipuolista käyttöä lisätäkseni. Edellä mainittu raitatoppikin oli lopulta laitettu urheiluvaatteiden joukkoon. Lopulta on kuitenkin selkeämpää, että värvään käyttökiertoon vain muutamat vaatteet, jotka sitten kulutan puhki korinpunontamateriaaliksi. Eli tavallaan sovellan kahta edellistä mallia, joissa osa vaatteista on varastossa ja valittuja vaatteita sitten käytetään mahdollisimman monipuolisesti.

https://www.bloglovin.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 + 5 =