Puolivuotiskatsaus vaatteiden loppuunkäyttöhaasteeseen

Päätin kirjoittaa seuraavaksi puolivuotiskatsauksen vaatteiden loppuunkäyttöhaasteeni kokemuksista (Alustan ongelmien vuoksi tämä lähtee julkaisuun vasta nyt). Alla haasteen tausta lyhyesti ja seuraavaksi matkan varrella kerättyjä havaintoja:

Lyhyt kooste haasteesta: Käytän tänä vuonna loppuun rajattua määrää jo parhaat päivänsä nähnyttä vaatetta ja tekstiiliä kaapistani mahdollisimman monipuolisesti. Yhden vaatekappaleen hajotessa valikoin kiertoon seuraaavan loppuunkulutusvaatteen. Puhkikulutetuista tektiileistä olen punonut ensisijaisesti säilytyskoreja, mutta muutakin on valmistunut, kuten esim. kummitytölle synttärikorulahja. Loppuunkäyttövaatteet löytyvät yhdeltä hyllyltä: Sukat vanhasta, second handinä saadulla askartelupaperilla päällystetystä Pringles-purkista ja muu vaate pienestä kapeasta pahvilaatikosta. Kiertoa odottavat loppuunkäyttövaatteet olen pakannut kokonaan erikseen siististi, esim. pystyviikkaamalla laatikoihin ja merkkaamalla laatikot kategorioittain merkinnällä ”Reservi”.

Tietynlaista ostolakkoilua olen toteuttanut käytännössä jo useamman vuoden, joka toimii itselläni hyvänä vastinparina tämän haasteen kanssa. Jo omistamiani vaatteita ja kankaita olen kuitenkin voinut edelleen vapaasti muokata ja käyttää ompelijalla. (Näin olen saanut myös juuri itseni näköisiä, kokoisia ja tarpeisiin mitoitettuja vaatteita pitkällä harkinta-ajalla muuta vaatetta koskevan loppuunkulutuksen ohella). Tarkoitukseni on pärjätä jatkossa pienemmällä määrällä monikäyttövaatetta – en esim. tarvitse niin paljon t-paitoja, sukkahousuja, sukkia tai erillisiä treenivaatteita. Loppuunkulutushaasteessa nostan esille joka kuukausi jonkin teeman/kategorian, tähän asti teemat ovat olleet:

Tammikuu: aluspaidat (näistä loppuun on kulutettu nyt 3)

Helmikuu: Legginssit (Näistä loppuun on kulutettu yhdet ns. jazz-housut + yhdet ohella toimineet ohuet sukkahousut)

Maaliskuu: Lakanat (Näistä loppuunkulumista on tapahtunut lähinnä tyynyliinojen osalta – virallisesti haasteen julkaisemisen jälkeen tyynyliinoja on kulunut 1) 

Huhtikuu: Varrettomat sukat, näistä yhdet hajosi juuri tänä aamuna 16.7. kun olin nyrkkipyykkäämässä – hauskinta tässä oli ehkä se, että huhtikuussa valitessani 5 paria varrettomia sukkia käyttökiertoon, käytin kierrossa lopulta lähes kesäkuun loppuun asti ainoastaan neljää paria. Tämä viides pari, joka sitten ensimmäisenä hajosi, ehti siis olla käyttökierrossa vain muutaman viikon. Tästä johtuen en vielä valikoi tilalle seuraavia sukkia, vaan aion pärjäillä noilla neljällä parilla niin kauan kun mahdollista.

Toukokuu: 4 kpl kesävaatetta. Kesän koittaessa kiertoon valikoin yhdet shortsit ja 3 toppia. 

Kesäkuu: Kengät. Yhdet kangaskengät ovat hajonneet jo, kun haaste julkaistiin. Myöskään viime kuun postauksessa mainitut sneakersit eivät lopulta päätyneetkään seuraavaan käyttökiertoon vaan tilalla on ollut pääsääntöisesti valkoisella pohjalla varustetut mustat ns. verkkokengät, jotka sopivat myös veteen. Ostin ne Portugalista 30-vuotisreissulla 6 vuotta sitten, kun siellä kävelyä tuli paljon ja ajattelin, että voin hyödyntää niitä myös kotipuolessa esim. rantakenkinä, avantouinnissa ja vaelluksilla kahlaus – ja taukokenkinä. Kaupunkimatkoilla, kuten viikonloppureissulla Pietarissa nämä ovat aiemmin korvanneet minulla kesällä kumisaappaat – menevät pieneen tilaan ja saavat kastua ja ovat yllättävän sirot hameen kanssa. Lisäksi ne ovat helppo valinta silloin, kun kaupunkimatkalle suuntaa suoraan mökkioloista. Mukavuutta ja käyttöikää olen aiemmin lisännyt kenkiin laittamalla  kaapissa lojuneet geelipohjalliset kenkään ja hyödyntämällä mustia kumilenkkejä (eli miehen hieman väljähtäneitä hiuslenksuja ;)). Tämän tyyliset kengät tulevat ehdottomasti olemaan yksi osa vaatekaappiani myös jatkossa, niin monipuoliset ovat käytön suhteen, eivätkä näytä omaan silmääni liikaa ”sporttikengiltä”. Koska käyttöä on ollut paljon ja kenkiä on myös käytetty ulkotreeneissä, olen pessyt kengät, sekä pohjalliset miedolla saippuavedellä. 

Tässä mietteitä itse haasteesta puolen vuoden ajalta:

ARJEN HELPPOUS JA MUKAVUUS

– Arki on ollut helppoa pukeutumisen suhteen, koska on ollut selkeä rytmi sille, mitä käyttää ja missä järjestyksessä
Puolikäyttöiset vaatteet löytyvät käyttöön helposti jäämättä pyörimään ”väärille paikoille” tai unohtumatta kaappiin, tämä käsittää siis ylipäänsä vaatteiden käytön ja toisaalta loppuunkäytössä olevien vaatteiden kierron

– Ei arpomista sen suhteen, mitä laittaa päälle – joskin siistimpien vaatteiden kanssa yhdistelyyn on pitänyt uhrata muutama minuutti
– Käyttövaatteet on helppo pitää yhdellä pienellä hyllyllä
Kauniit mekot omassa vaatetangossa käyvät yhä houkuttelevimmiksi, kun pukeminen on keskittynyt loppuun käytettäviin vaatteisiin – kevään edetessä aloin kuitenkin tehdä yhdistelyjä mekkojen kanssa enemmän
– Toisaalta, käytössä olevien, loppuun kulutettavien paitojen historiaa tuli mietittyä tarkemmin ja niihin alkoi suhtautua ”lempivaatteena”
– Huomasi, kuinka miellyttävää todellakin on 100 % puuvilla
– Huomasi miten miellyttävä aluspaitana päällä on jo elämää nähnyt paita, joka on mukavasti vielä pehmentynyt
– Huomasi, että miehen kaapista voi hyödyntää muutakin kuin kauluspaitoja ja huppareita
– Vaatteiden ympärivuotinen käyttö tehostui.

– Vaatetta alkoi taas käyttää monipuolisemmin

-Samaa taktiikkaa alkoi jalostaa myös miehen ja lapsen vaatteisiin enemmän

MUISTUTUKSET JA OPPIMISKOKEMUKSET

-Opin paremmin sen, että vaatteiden loppuunkulutusprojektissa pystyy soveltamaan niin, ettei tarvitse ”näyttää homssuiselta”- tässä vaatteiden yhdistely on avainasemassa.

Aliarvioin vaatteen kestoa sen suhteen, koska se ”repeää puhki”
– Tulin vieläkin vakuuttuneemmaksi, että omilla vaatteen säilytys- ja pesutottumuksilla on ollut merkitystä pidemmässä juoksussa
– Onnistuin paremmin yhdistelemään loppuunkäyttövaatteet siistimpien vaatteiden kanssa – en olisi varmaan osannut tätä tehdä näin ilman loppuunkäyttöprojektia.
– Vaatteiden käyttö monipuolistui
– Loppuunkäyttövaatteita sai ”väritettyä” laukuilla ja koruilla helposti.
– Ymmärsin vielä laajemmin, mitä vaatteita esim. liikuntaharrastukseni lopulta vaativat ja millä lopulta pärjää
– Sain hyvän muistutuksen jälleen siitä, kuinka vähällä lopulta pärjää.

-Jouduin tarkastelemaan vaatemääriä ja pohtimaan, miten vaate on kaappiini päätynyt.

– Vaatteiden olemassa olevaan määrään alkoi suhtautua vieläkin kriittisemmin, erit. koskien arkisia monikäyttövaatteita, sen sijaan loppuun käytön ulkopuolella olevat vaatteet, kuten siistit mekot saivat omassa ajatusmaailmassa erityisen sijan – kyllä, mekkoja ja hameita on enemmän kuin ehkä tarvitsen, mutta jokainen pirskahtelee ja niitä tullaan käyttämään vielä suurella ilolla! Lähes jokaisessa näkyy oma ajatus, kun niitä on tarkkaan miettien tuunattu/muokattu/toteutettu paikallisella ompelijalla tai tuunattu itse. En siis aio minimaalistaa tuota osastoa – selkeät tuplakappaleet, jotka eivät ole enää istuneet olen kyllä jo myynyt/lahjoittanut eteenpäin. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tiedän kyllä tarkkaan millaista on kulkea päivät pelkissä ulkoiluvaatteissa päivästä toiseen. Nyt haluan nauttia siitä, että voin pukeutua mekkoihin. Ostin myös itselleni juuri kirpputorilta mekon synttärilahjaksi – kyseessä oli sellainen mekkokuosi, jollainen minulla oli ollut mielessä vuosia ja jonka näin päälläni vielä vuosia eteenpäin.

-Projektin edetessä alkoi tuntua, että vaatteiden loppuunkäyttömääriä ei tule turhaan kasvattaa, etenkin kun loppuun käyttöön tuli lisäksi kesätoppeja, tuntui että määrä on todellakin riittävä – ei niitä lopulta paljon tarvitse t-paitojen ohella, varsinkin kun kesällä pyykkiä on pesty pääosin käsin ja kuivattu lämpimässä kesätuulessa. (Toki nyt on ollut kylmempää ja sateisempaa). Nytkin minulla on tilanne, että muutamia loppuunkäytettäviä yläosia en ole käyttänyt viikkoihin tai jopa kuukauteen, vaikka määrä on maltillinen ja olen noudattanut loppuunkäyttöhaastetta ”yksi loppuunkäyttövaate vähintään aina päällä” – periaatteella. (Tätä kirjoittaessakin niitä on päälläni yhteensä 3). Näin ollen pyrin jatkossa täydentämään kuukausittain olemassa olevaa loppuun käytön tilaa nimenomaan poimimalla reservistä (tai muuten ohella jo käytetyistä vaatteista) enemmänkin täydennysvaatteita jo olemassa olevaan pohjaan. Esim. yläosia minun ei kannata juuri lisätä loppuunkäyttöön, kuten edellä totesin, jotta niillä on myös mahdollisuus oikeasti kulua loppuun. Laskin että minulla on nyt yläosia 4 + 3 kesätoppia loppuunkäyttökierrossa. Eli yhteensä 7!

Heinäkuun loppuunkäyttöhaasteen kategoria löytyy minulta myös jo alustavasti luonnoksista, joten palaan siihen lähipäivinä, ja koska elokuu lähestyy, olen kaavaillut jo sitäkin. Tällä hetkellä olen todennut, että ajan käytön priorisointi antaa juuri ja juuri ajan päivittää tätä haastetta – en siis ole lähiaikoina tekemässä mitään suuria suunnitelmia blogin jatkon suhteen. Tällä hetkellä minulla on töiden ohella isompi järjestelysiivous käynnissä ja kirpputorimyyntiä siinä sivussa tasaisin väliajoin – (lisäksi samanlaisia hommia on muutamallakin kesämökkikiinteistöllä ;)) Lomilla taasen olen pääosin nauttinut kesätapahtumista ja -aktiviteeteista täysin rinnoin!

https://www.bloglovin.com

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

23 + = 24