Luovan järjestyksen polku – ”Tärkeää ei ole aina itse päämäärä vaan matka”

(Alphonse Mucha)

Olen tällä hetkellä vakiinnuttanut blogin julkaisutahdin joka toiselle viikolle. Nyt olisi käsillä julkaisuviikko, mutta kameran piuha on mystisesti kadonnut… viimeksi muksu veti sitä perässään ”karvamatona”, vaikka sellainen oli hänelle askarreltu! Oli samaan aikaan tiski kesken ja jotenkin tässä kohtaa on nyt musta aukko, mihin piuha päätyi… Siivouksessa piuhaa ei löytynyt sängyn alta – eikä sitä ole mielestäni kuljetettu asunnosta ulos. Mene ja tiedä sitten 😀 Vakipaikallaan laatikossa se ei kuitenkaan ollut…. jätänpä siis kuvien siirron tuonnemmaksi ja kirjoittelen jostakin muusta 😀

Ehkä on hyvä palata noihin ”luovan järjestyksen polun” teemoihin tällä erää. Missä nyt mennään? Olen havainnut kerran viikossa – tavaran vähentämisen hyvinkin toimivaksi ratkaisuksi. Se antaa sopivaa pelivaraa ja antaa tilaa luovuudelle. Kun yksi viikko käsittää vaikkapa siivouskomeron raivaamisen ja toinen viikko kaapissa pyörivien askartelumaalien loppuun käyttämisen, ei homma muutu liian puurtavaksi. Asiat myös tuntuvat menevän mukavasti eteenpäin – ei tunnu olevan enää kasa ikuisuusprojekteja, kun joka viikko jollekin projektille on oma aikansa. 

Tärkeää ei aina ole itse päämäärä vaan matka.

Kun tavaraa ja asioita on vähentänyt ympäriltään, voin sanoa kehittyneeni seuraavissa asioissa;

  • Ympäristön havainnointi myös positiivisessa valossa on parantunut

Mikäli mahdollista, osaan nauttia vieläkin enemmän arjen pienistä asioista ja ilmiöistä ympärilläni ja kiinnittää huomioita sellaisiin pieniin yksityiskohtiin enemmän, joita aikaisemmin tuli osittain siivuutettua tai huomioitua vain hetkellisesti. Esim. osaan vielä paremmin ottaa irti asioita omasta arjesta ja kaupunkiluonnosta, paikoista, jotka ovat lähellä. Joskus arki tuntui puuduttavalta ja sitä odotti esim. viikonloppuna mökille pääsyä. Nykyään viikot soljuu mukavammin ja oho, hupsista nyt se mökkiviikonloppu onkin jo nurkan takana.

  • Muistan jo paremmin, mitä omistan ja mistä sen löydän

No, tuo kameran piuha näyttää nyt olevan teillä tietämättömillä mutta kokonaisuutena alan hahmottaa paremmin omistamani tavaran määriä ja niiden hakemiseen liittyy yleensä jo vähemmän päänvaivaa. Sama koskee myös miehen ja lapsen tavaroita. Omaa aikaa ja voimavaroja ei kulu enää niin paljon tavaroiden haeskeluun. On myös jotenkin selkeää, kun tietää jo etukäteen, että okei, nyt käytin tuon ja tuon asian loppuun ja en niitä enää jatkossa tarvitse. Tai että osaan nimetä, kuinka monta tietyn tyyppistä tavaraa minulla on.

  • Siivous on helpottunut

Kun tavaroilla on paikkansa ja laskutilat yhä selkeämmät on myös siivous helpottunut huomattavasti. Lisäksi tulee intensiivisemmin tehtyä joka päivä jotakin pientä järjestelyhommaa, jolloin ei kerralla tarvitse rykäistä kaaosta kiireellä kasaan. Siivous – ja järjestelyrytmeistä jaksaa pitää paremmin kiinni ja soveltaa ja luoda uusia käytäntöjä jouhevammin.

  • Jo järjestetyt kaapit alkavat pysyä yhä pitempään järjestyksessä

Tämä puolestaan ruokkii intoa pitää järjestystä yllä ja antaa inspiraatiota, aikaa ja voimavaroja myös järjestämättömien kohteiden läpi käymiselle.

  • Osaan hyödyntää ja korvata paremmin jo omistamiani tavaroita

Kun muistaa, mitä omistaa, sitä tulee myös paremmin käytettyä. Kaapissa lojuva, puoliksi käytettynä saatu vanha piilolinssineste putsaa lavuaarin, Lapsen puoliksi käytetystä hammasgeelistä tuunaan itselleni pariksi päiväksi hammastahnan, loppuneen leivinpaperin tilalle levitän kaappiin unohtuneita korppujauhoja, miehen yksiparisesta pistokkaasta tulee avainpiilo seinään, yläpuolelle tulee vanhasta koristehelmihatusta pussukka, johon voi laskea hoitamista vaativat paperit. Lukuisasta teevalikoimasta syntyy jääteetä kotiaineksilla kesäjuomaksi jne. Olen ollut ennenkin ihminen, joka hyödyntää jo kotona olevaa kaupassa juoksemisen sijaan mutta vähentämisen myötä tämä tapa on arkipäiväistynyt ja tullut todellisesti helpottamaan arkea.

  • Ajattelumaailma on kääntynyt ennemmin siihen, mitä jo omistaa, kuin että mitä haluaisi lisää

Kun huomaa omat resurssinsa, niitä osaa paremmin hyödyntää ja tuntee omistavansa aika paljon. Jos vastaan tulee jokin mieluisa asia kodin ulkopuolelta, ajatus kääntyy heti siihen, mitä kotona jo on ja voisiko omista tavaroista saada esim. tuunattua saman tyyppisen. Ns. roskat jaksaa hyötykäyttää kotitaloudessa vieläkin intensiivisemmin, ilman että ne jäävät unohtuneena lojumaan jonnekin  ”sitten joskus tuunaan näistä jotakin – periaattella”. Esim. kananmunakennoista syntyvät mökille sytykekukat, kuoret murskataan kalkiksi mullan joukkoon.

  • Tavaroita tulee käytettyä oikeasti loppuun

Ei enää käsilaukkujen, meikkipussien ja kylpyhuoneen laatikoiden pohjalle unohtuneita näytepakkauksia, puoliksi käytettyjä rasvatuubeja, kasoja hotelleista hamstrattuja suihkumyssyjä, saippuoita ja kavalkaadia pieniä hammastahnatuubeja…Näitä kaikkia on käytetty loppuun ostamatta ja hamstraamatta uusia tilalle. Nyt taitaa olla menossa kierroksessa viimeinen suihkumyssy.. niitä olen käyttänyt aina niin kauan kun alkavat hajota, tämän jälkeen olen kietaissut sen vielä wc:n puhdistuskäsineeksi, jonka jälkeen ne on voinut hävittää. Sen jälkeen voi siirtyä ihan tavallisen pyyhkeen käyttöön samassa tarkoituksessa 😀

  • Olen vieläkin paremmin oppinut elämään tässä ja nyt, mutta toisaalta suunnittelemaan järkevämmin

Olen osannut pitää aiemmin montakin rautaa tulessa – mutta kysymys kuuluu onko se aina tarpeellista. Nykyään pyrin ennemmin siihen, että asiat etenevät niin pitkälle kuin mahdollista ”yksi peruna kerrallaan”-periaatteella. Asioita ei siis pyritäkään tekemään väkisin tehokkaammin vaan ehkä ennemminkin intensiivisemmin. Tarkoitus on se, että rutiinit ovat kohtuullisia ja luovuudelle jätetään tilaa. Suunnitelmat etenevät myös maltillisesti – ehkä ensi kertoja elämässä pystyn sanomaan itselleni, että ”katsotaan tämä tehtävä ensin loppuun ja mietitään seuraavaa vasta sen jälkeen”.

  • Olen tyytyväisempi käsillä olevalla hetkellä

Osaan olla armollisempi itselleni, jos jokin ei sujukaan ihan suunnitellussa aikataulussa tai tulee takapakkeja. Ennen jännitin viulunkielenä, jos esim. työtehtävissä tuli viivästystä sairastumisesta johtuen. Nyt osaan suhteuttaa asioita kuormittamatta liikaa itseäni. Pidän tietysti viimeiseen asti kiinni sovituista jutuista, mutta en ylistressaa tekemättömiä töitä. Tiedänhän, että hoidetuksihan ne tulevat ja joskus täytyy hieman soveltaa.

  • Elämä on tässä ja nyt

Haaveita saa olla, mutta turhan haikailun olen lopettanut. Tyyliin ”voi kumpa olisin nyt siellä ja minulla olisi sitä ja tätä”. Olenkin keskittyneempi siihen , mitä käsillä on ja mitkä ovat tavoitteeni tässä ja nyt -edetessä kohti tulevaisuutta. Kun aloin intensiivisemmin vähentää tavaraa -ajattelin osittain vielä sitä osana tulevaa, helpompaa muuttoa sekä pieneen asuntoon sopivaa tavaramäärää, mutta nyt huomaankin miettiväni, etten ehkä haluaisikaan seuraavasta asunnosta kovin isoa ja että en koskaan halua lottovoittoa.

https://www.bloglovin.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 + 1 =