Huhtikuun haaste tekstiilien loppuunkuluttamiselle: varrettomat sukat

Ihan ensimmäiseksi: Kävin lunttaamassa, millä nimellä kutsutaan ”varrettomia” sukkia. Eteen tuli termi ”No-Show”, mutta pitäydytään nyt kuitenkin tuossa termissä ”varreton”. 😀

*Jos joku eksyy lukemaan postausta vailla tietoa aiemmasta, niin vietän tänä vuonna tekstiilien loppuunkulutus-vuotta, nostamalla esille joka kuukausi eri kategorioita kodin tekstiileistä. Käytän tiettyjä, jo parhaat päivänsä nähneitä tekstiilejä minimaalistetussa kierrossa aivan ratkeamispisteeseen. Nämä käyttökierrossa olevat tekstiilit on sijoitettu tietyille hyllyille ja muut vastaavat tekstiilit pakattu siististi odottamaan omaa aikaansa. Loppuun kulutetun tekstiilin  jatkohyödynnys menee ensi sijaisesti säilytyskorien punontaan ja tuunaukseen – näin  sivuuttamalla tekstiilijäte ja pitämällä materiaalin kierto kodin piirissä. Kotikutoiset tuunaukset, (kuten tässä korit ja niiden tuunaus) myös palvelevat selkeästi jotakin tarvetta.

Tulevaisuudessa on tarkoitus pärjätä tiettyjen perusvaatteiden suhteen yksinkertaisesti vähemmällä määrällä. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kaapista löytyy jo käyttökiertoja ja elämää  nähneitä tekstiilejä. Samalla pääsen pohtimaan syvällisemmin esim. omia, aikaisempia kulutustottumuksiani ja omistamani tekstiilin historiaa. Olen viimeisimpien vuosien aikana ostanut pääsääntöisesti second hand vaatteita, korjannut, muokannut tai tuunannut omia vanhojani tai teetättänyt, muokkauttanut ja korjauttanut vaatteita ompelijalla tai äidilläni. Teetättämissäni vaatteissa olen hyödyntänyt pitkälti second hand kankaita, kotimaista poronnahkaa (esim. jäännöspalat ja leikkuutähde) sekä pellavaa. Samalla olen ollut erityisen tarkka vaatehuollosta, turhan pesemisen välttämisestä jne.

No niin, huhtikuun teemaksi valikoituivat siis sukka-aiheet, koska minulla on niitä enemmän kuin riittävästi. (Ja miehellä vielä enemmän :D!) Se, miksi juuri varrettomia, selvinnee myöhemmin.

Aluksi pieni katsaus koskien tammi- helmi- ja maaliskuun loppuun käytön haasteita: 

Juuri tätä postausta viimeistellessä 10.4. ei muutoksia, mutta tammikuun haasteen aluspaidoista kaksi on siinä kunnossa, että ne kestävät ehkä juuri ja juuri +/- 5:den pesun käyttöineen. Helmikuun haasteen legginssiosastosta teinkin juuri päivityksen ja maaliskuun haasteen lakanaosastolla uusia tuulia puhaltaa varmaan jo viimeistään toukokuussa, mutta aika näyttää :).

Loppuunkäyttöhaasteesta täytyy sanoa sen verran, että se herättää tunteita suuntaan jos toiseen; toisaalta, joo olen onnistunut tekemään vaihtelua vaatteiden suhteen monipuolisesti. On myös helppoa, kun vaatetus on täytynyt rakentaa tietyistä, rajatuista elementeistä tilanteen mukaan. Vaikka olin sallinutkin itselleni, että poikkeustapauksissa saa suosia myös omistamaani, ”parempaa vaatetta”, niin lopulta kuitenkin pystyin tässäkin hyödyntämään käyttökierron vanhat leggissit esim. teatteriin – vain pukemalla verkkosukkahousut vanhojen legginssien päälle.

Välillä kuitenkin tuntuu aika tylsältä vetää ”aina niitä samoja aluspaitoja päälle”, vaikka ne jäisivätkin villapaidan tai vaikkapa kimonon alle. Kysymys on lähinnä siitä tunteesta, joka herää, mutta lopputulos kuitenkin tuntuu aina mukavalta. On myös päiviä, jolloin kyseenalaistan käyttökierron tehokkuutta, esim. kun valitsen tarvittavan pikähihaisen paidan varapinosta, tulen lähes aina pohtineeksi, olisinko voinut valita toisin, jos en mieti tätä heti aamulla nopeasti pukeutuessa, niin ainakin jossakin vaiheessa illan tullen :D. Olenkin miettinyt, siirränkö ns. varapinon kokonaan pois silmistä tai ainakin vähennän sitä jättämällä ainoastaan kaksi pitkähihaista siihen. (Päivitys: Okei, tämä taisi olla se ratkaisu, johon päädynkin. Kierrossa olevien, viiden aluspaidan lisäksi varapinoon jäi 3 pitkähihaista ” aluspaitaa” samalle hyllylle ja muut siirrettiin ”reserviin” odottamaan, että viiden aluspaidan kierrosta joku hajoaa.) Näin myös käyttövaatehylly pysyy helpommin järjestyksessä.

Huhtikuun haaste – varrettomat sukat

Nyt kuitenkin huhtikuun haasteen uuteen ”tekstiiligenreen”! Tällä kertaa aiheeksi valikoituivat sukat ja nimenomaan varrettomat sukat. Tausta:  Olen joka vuosi käynyt perheen sukkalaatikot läpi ja lajitellut parittomat ja rikkinäiset erikseen. Parittomia ja rikkinäisiä sukkia on päätynyt siivouskäyttöön ja ne parittomat ehjät, mitä on voinut käyttää vielä yhdessä, on lajiteltu uusiksi käyttöpareiksi. Hyväkuntoisia, pieneksi menneitä lapsen sukkia on lahjoitettu kaverien ja sukulaisten lapsille. Osa käytöstä poistetuista sukista odottaa tuunaus- ja askartelulaatikossa.  Lisäksi olen leikannut lapsen kanssa sukista kuvioita ja lähiaikoina tein myös jo kauan aikaa sitten säästämistäni raidallisista sukista myös lettipunoksia koreja varten.

Mummoni jäämistön korin paikkausta tekstiili-leteillä. Hyödynnetty mummolta jääneitä matonkudelakanoita ja omia puhkikulutettuja sukkiani, jotka löysin tuunausvarastosta. (Valmiista tuotoksesta kuvia, jahka valmistuu).

Kuva ”sukkaruusuista”. (Sukat kaverin vanhat, jotka itse käytin loppuun).

Parsimaan lähden siinä tapauksessa, että sukka on muuten vielä hyvässä kunnossa, mutta siihen on tullut yhteen kohtaan pieni reikä. Sukan tulee nimittäin olla hyvä ja helliä jalkoja ja istua käytettävän kengän kanssa. Hyvä ja istuva kenkä, jossa on oikeanlainen sukka säästää niin jalkaa, kuin käytettävää sukkaakin.

Viimeisimmän sukka-parini olen ostanut kesän lopulla 2014, kun ne unohtuivat matkasta Pohjois-Venäjän Road Trip-reissulla. Osto tapahtui Pohjois-Venäjän puolella.

Luulen, että tätä ennen olen ostanut itselleni yhdet McKinleyn laskettelusukat lumilautailua (ja muuta talviaktiviteettia) varten vuoden 2013 loppupuolella ja sitä ennen kolmen parin satsin perusmustia, ohuempia, mutta villasekoitteisia ulkoiluun tarkoitettuja sukkia työpaikan ryhmätilauksen kautta vuonna 2012. (Jotka olen voinut yhdistää myös muuhun pukeutumiseen ilman, että sukat näyttävät varsinaisilta urheilusukilta.) Vuonna 2011 kesällä olen ostanut 4 paria perussukkia – tuolloin olin töissä vaihtelevissa kohteissa ja kuljetin mukanani hyvin rajallista määrää vaatetta.

Jätän tästä laskusta nyt pois sukkahousut. En ole siis ostanut neljään ja ½ vuoteen sukkia? Mutta silti tuntuu, että niitä piisaa… (siis todellakin niitä, jotka ovat oikeasti käyttökelpoisia, eivätkä ole reikäisiä, koska huonot on jo heivattu muuhun palvelukseen.) Luulen, että tässä on samoja syitä, kuin tuolla ”helmikuun haasteen kalsariosastolla” – tasaisin väliajoin on saanut lahjaksi sukkia tai saanut jonkun sukulaisen sukat, jotka eivät olekaan mahtuneet jalkaan alkuperäiselle omistajalleen. Lisäksi – käytän niin paljon suhteessa villasukkia, että tuo perussukka ei vaan samalla tavalla kulu käytössäni ja esim. talvella talvisukkahousuja käytettäessä saatan vetää sukkahousun päälle villasukat, jolloin tavallinen sukka ei pääse käyttöön. Kesällä sukka taas jää monesti käyttämättä, koska siirtyy avosandaaleihin. Metsä- ja mökkiaktivitteeteissa sukkia kuitenkin tarvitsee. Minulle kertyy myös kävelyä, jonka jo luulisi sukkia kuluttavan, mutta niin niitä vaan on syynistä ja viime vuosien ostamattomuudesta huolimatta – vähemmälläkin määrällä pärjää taatusti! Tulevaisuudessa haluankin satsata etupäässä, yksivärisiin, mieluusti mustiin sukkiin, näin ollen parien vaihtuminen ei ole tarkkaa ja ne on helppo yhdistää mustien legginssien kanssa tarvittaessa. Myöskään värjäymät eivät niin herkästi näy.

Käydessäni perheen sukkia läpi, havaitsin, että miehelläni on (paitsi muutenkin todella laaja sukkavarasto – myös varrettomien sukkien ns. ”yhden koon”-sukkavarasto. Kuitenkin, tämä ”No-show-sukka”- osasto on hänellä suhteellisen vähässä käytössä – oli kuulemma hamstrannut ison kasan varrettomia sukkia itselleen Turkin matkalla ennen meidän tapaamista – ja siellä ne sukat nyt nököttävät, todella vähällä käytöllä näiden vuosien jälkeen :D) Koska nämä ”yhden koon” varrettomat sukat sopivat minullekin ja talviaikaan ne toimivat itselläni sisäliikunnassa treenikenkien sisällä, keräsin käyttökiertoon käytetyimpiä sukkia myös miehen sukkavaraston puolelta omaan urheilukäyttööni. Laitoin varrettomat sukat tyhjään Pringles-purkkiin samalle käyttövaatehyllylle loppuun kulutettavien aluspaitojen ja pitkisten kanssa. Tuunasin purkin vähän miellyttävämmäksi kotoa löytyvillä jämäpapereilla. Koska päällimmäinen paperi oli läpikuultavaa, etsin vanhasta sanomalehdestä sivun, jossa olisi pientä tekstiä ilman isoja mainoksia. Yllättäen Helsingin sanomien taloussivulta löytyi sopiva sivu, jossa pienen printin lisäksi löytyi pinkkejä tehosteviivoja :D.

Miehen herkkutuokiosta yli jäänyt Pringles-purkki sukkapurkiksi. Päällystetty sukulaistädin jäämistöistä löytyneellä askartelupaperin lopulla ja vanhalla sanomalehdellä.

Miehen sukkavarastoista omaan käyttöön otettu pari, joka aiemmin yhdistetty kahdesta ehjästä sukasta.

Loppuun käytettäviksi sukiksi valikoituvat:

  • Miehen no-show sukista yhdistetty Niken kelta-vihreä pari.
  • (Omasta tuunauslaatikosta löytynyt yksittäinen sukka, jonka yhdistin toiseen tuunauslaatikon sukkaan, josta on leikattu varsi reiän kohdalta pois.)
  • (Miehen varrettomista sukista vaalean keltainen puman sukkapari.)
  • (Omasta varastostani tummansiniset No-Show sukat, jotka olen hankkinut jo lukioaikana 2000-luvun alussa, mutta ovat epäsäännöllisen käytön vuoksi säästyneet.)
  • (Omasta varastosta valkoiset, raidalliset varrettomat sukat, jotka olen ostanut Anttilan alennusmyynnistä arviolta vuonna 2007, mutta jääneet epäsäännöllisen käytön vuoksi laatikkoon pyörimään.)

Näitä pareja käytän sisäliikunnassa kevään ajan kierrossa ja yksien hajotessa katson käyttöön seuraavan parin. Purkkiin mahtuisi enemmänkin pareja, mutta koska sukat eivät ole päivittäisessä käytössä villasukkien ja talvisukkahousujen suosimisen vuoksi, pidän käytössä ainoastaan näitä viittä paria ja niitäkin pyrin käyttämään ensi sijaisesti sen mukaan, mikä pari on jo valmiiksi kulunein. Nyt kevättä ajatellen, luulisi, että voisin käyttää näitä myös yleisemmin tennareiden kanssa. Näissä periaate menee niin, että yksi pari on aina ensi sijaisesti käytössä ja jos se on ehtinyt pesusta takaisin käyttökiertoon esim. siksi, että välillä on tullut pidettyä pelkkiä villasukkia, niin silloin laitan jälleen tämän sukkaparin päälle.

By the way, Saa nähdä, mitä valikoituu lapsen kanssa päälle virpomiskeikalle tulevana sunnuntaina.

Hyvää pääsiäistä!

https://www.bloglovin.com

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 + 1 =