BALLERINA SHOES – DIY INSPIRATION

”Joka harkitsee seuraavaa askeltaan liian kauan, seisoo koko ikänsä yhdellä jalalla.”

 

Viereisen kuvan ballerinat olivat vähässä käytössä vuosia, mutta ylijäämäsatiininauhat, vanhat jouluaskarteluglitterit ja kirppisstrassit + mummovainaan tilkut loihtivat niistä yhdet lempikengät. Ovat menneet niin häissä kuin pikkujouluissakin, mutta myös silloin kun on kaivannut hieman tyttömäisempää otetta pukeutumiseen ilman korkoja. Nyt niissä on viimein blogin pitäjän mukaista baletti-inspiraatiota! Kuvan hame on aikoinaan tarttunut mukaan Helsingin Kalliosta vintage-kirppikseltä.

 

Uusi blogiavaus- what is all about?

Kevättä odotellessa! Tämä blogi on keskittynyt ensi sijaisesti itse tekemiseen, tuunaukseen, uudelleenkäyttöön ja kierrätysmateriaalien käyttöön erityisesti vaatetuksessa.  Nyt alkuun blogi etenee verkkaisesti päivätyön ja perhearjen viedessä aikaa. Blogin tarkoitus on kuitenkin suunnata katsetta blogin pitäjän omaan alaan ympäristöpuolella. ”Materiaalitehokkuus” saa blogissa naisellisen muodon. Pääpainopisteitä ovat stereotyyppisen naisellinen ja tyttömäinen ote, sillä blogin pitäjän mieleen vaatetuksessa ovat ensi sijaisesti vintage, värit ja rönsyilevyys. Blogin pitäjänä olen myös sitä mieltä, että vaatetuksen ei aina tarvitse olla pohjoismaisen pelkistettyä, kolmiulotteista ja mustaa. Naisten vaatteissa saa näkyä vyötärö 50-luvun tyyliin ja korsetit ovat muutakin kuin juhla- ja goottipukeutumista tai sänkykamarikamaa.

Välillä vaatetusta pohditaan ja inspiraatiota haetaan luontoon liittyen. Käyttöastetta tullaan miettimään myös, mutta tiukkaa ”kon-maria” tai minimalismia ei noudateta, vaikka miehen kanssa jaetaankin samat miesten paidat ja hupparit. Naisella saa siis tämän blogin mukaan olla useampi röyhelöhame ja korkokenkäpari kaapissa, kunhan niiden tuunaamiseen tai tekemiseen on itse osallistunut suurella rakkaudella ja slow-fashion periaatteella. Blogin nimi ”rag queen” tulee sanoista ”rag” – ”lumppu tai tilkku”, ja ”queen” kuningatar. Nimellä on tarkoituksellisesti mielleyhtymä sanaan ”drag queen”, sillä inspiraatioissa överit on myös täysin sallittuja. 😉 Raggueen tarkoittaa historiallisesti myös etenkin englanninkielisten  maiden yliopistomaailman hyväntekeväisyysjaostoista valittua henkilöä. Tätä en ajatellut nimeä muotoillessani, mutta taustoja on aina hyvä hieman tutkia.

Tekstit pyritään pitämään kohtalaisen lyhyinä. Yksi kuva on tärkeämpi kuin tuhat sanaa. Myös pikkutarkkuus heitetään blogin pidossa romukoppaan, tietty selkeys riittää.  Kuvien laatu ei myöskään ole tasapainossa, tärkeintä on välittää inspiraatio. Joudun alani puolesta viilaamaan pilkkua ja olen osittain perfektionisti, joten en halua sen hallitsevan liikaa blogikirjoituksessa.

Blogin tarkoitus ei ole myöskään ensi sijaisesti saarnata kuluttajaa esim. vaateteollisuuden ympäristö- ja ihmisoikeusongelmista saati niihin liittyvästä vedenkäytöstä. Nämä seikat vaikuttavat bloggaajan valintoihin kuluttajana kyllä, mutta katse on tarkoitus suunnata siihen, miten hauskaa ja inspiroivaa elämä on ollut sen jälkeen, kun on luopunut halpavaateketjujen kiertämisestä kokonaan. Nykyään haluan, että vaatteessa näkyy oma jälki, sen materiaalikierto on mahdollisimman pitkä ja että sen työstämisprosessissa tarvittaessa tuetaan paikallisia yrityksiä. Pisteenä iin päällä on uniikki ja persoonallinen vaate. Tästä tulee hauskaa!

  • (Kengissä on käytetty pieni määrä kotoa löytynyttä glitteriä. Yleisesti ottaen en kuitenkaan suosi glitterin käyttöä, sillä se on usein mikromuovia)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

64 − 56 =